Arvokkaasti armoton artesaani

Portfolio
Hei, olen Ida, olen 21-vuotias ja opiskelen tällä hetkellä toista vuotta Tyrvään käsi- ja taideoppilaitoksessa, lavasterakentajaksi ja valmistun sieltä tänä keväänä.
Olen olemukseltani lempeä, ystävällinen ja toimelias henkilö.
Yleisesti pidän yksintyöskentelystä, mutta molemmat sekä yksintyöskentely että ryhmätyöskentely onnistuvat minulta.

Lempivärit ovat tumman oranssi ja havunvihreä.


Lavasterakennustyöt
Lavasteiden rakentaminen ja materiaalien käytöstä on tullut koulun kautta laajaa oppia. Pääsääntöisesti rakenteiden tekemisessä vanerin ja kertopuun käyttö on tullut tutuksi. Olen päässyt myös tekemään pieniä metallitöitä esim. hitsannut erilaisia tukikappaleita. Pintakäsittely on suuressa osassa opetusta. Tyylien ja pintojen käsittely, erilaisten tekstuurien luominen ja värien sekoittaminen.
Myös kestävämpien epoksien käyttöäkin on tullut kokeiltua, esimerkiksi akryylihartsi ja lasikuitumaton yhteiskäyttö, tehdä muotti ja käyttää sitä.
Ensimmäisenä koulutyönäni olen uudelleen verhoillut ja maalannut Sastamalan Herra Hakkaraisen talossa olevan Antero Vipusen, Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalasta tehdyn lavasteen, jonka “suuhun” lapset voivat mennä sisälle.

Koulun kautta olen päässyt tekemään lavasteita yhteistyössä Tampereen Tampere-talon kanssa. Olen ollut osallisena tekemään lavasteita Taikahuilu- ja Lentävä hollantilainen oopperaan. Taikahuilussa olen osallistunut enimmäkseen pintakäsittelyyn ja Lentävä hollantilainen oopperassa tein kahdet 3m pitkät laivan köysitikkaat/ratlines.

Lentävä hollantilaisen lavasteita
Taikahuilun lavasteita

Kävin työharjoittelussa Tampereella, Aito Medialla, Koskinen tv-sarjan lavasteharjoittelijana ja myöhemmin viikon tuuraamassa rekvisiitta assistenttina. Työnkuvaan kuului esimerkiksi kuvauspaikkojen talojen uudelleen sisustaminen ja pientavarahankinnat. Useiden samanlaisten esineiden teko, joita esimerkiksi näyttelijä pystyi useasti tuhoamaan/heittämään.
Esimerkkinä ”timanttipora” ja tekoruumiin tekeminen

Muita tilaustöitä koululta ovat olleet Tampereen lastenkulttuurikeskus Rullan, liekki hallussa -näyttely. Suurin lavaste projektissa oli vanhanaikainen paloauto, johon lapsi pääsee sisälle, josta kuuluu ääni ja valot toimivat. Paloautoon osallistuin rungon rakentamisessa, penkkien verhoilussa ja erilaisten pienten yksityiskohtien 3D-tulostamisessa.  Itse tein myös samaan näyttelyyn sokkelon, joka on sisältä pimeä ja lapset voivat päästä pois sieltä seuraamalla hätäpoistumistie kylttiä.

Turkuun jouluikkuna, Kontiaisten joulukuu, joka vaihtui joka päivä. Projektiin kuului tehdä kontiaisille (maamyyrä) kotikolot ja muu pohja. Pääosin pohja oli metallikehikkoon tehdyt vanerilaatikot, joita muokattiin maanalaisten kolojen näköiseksi uretaanista. 

Myös pari maalauksellista ja pintakäsittelyä käsitteleviä tilaustöitä. Esimerkiksi Sastamalan Ellivuoren hotelliin tullut kaivospubi, johon tuli paljon kivijäljitelmää uretaanista. Myös koulumme tiloihin tulleeseen E-sport-tilaan suuri seinämaalaus/fondi.

Omat ompelu/harrastustyöt
Itselläni on myös harrastus pohjalta kokemusta ompelutyöstä. Harrastan vaatteiden ompelua, mutta myös roolipukeutumista/cosplayta. Olen myös tehnyt pari tilaustyötä esimerkiksi korjannut vaatteita ja verhoillut tuolin.
Cosplayn kautta olen myös kiinnostunut tekemään erilaisia “tarpeistoja”/proppeja asuihin. Esimerkiksi erilaisten miekkojen ja aseiden tekeminen sekä esimerkiksi olen tehnyt käsin alumiinilangasta rengashaarniskan.
Muu ompelu
Tein meikkipussin ja siihen kirjailut + muuta kirjailua

Krampus-pehmolelu, isoveljelle joululahjaksi

Hameet ja mekot

Ylioppilasmekko
+yhdet housut

Cosplay

Maskin tein lämpömuovautuvasta worblasta
Clopin Disneyn Notre Damen kellonsoittajasta
Taru sormusten herrasta
Kirjailin hopealangalla Gondorin puun
Pippin/Peregrin Took (Gondor) asu

Star Wars uusien trilogioiden x-pilot/lentäjän asu (Poe Dameron)

Linkki myös koulun opiskeluihin kuuluvaan blogiin (esimerkiksi kuvia koulutöistä mutta myös kesätöistäni): https://iitulitiitulitoks.blogspot.com/

Scroll to Top
Scroll to Top